Liikkuvuuspalvelut varmistavat matkasi  jatkumisen määränpäähäsi saakka. 

Teknisen vian tai käynnistysongelmien yllättäessä tien päällä pakettiautojen Mercedes-Benz MobiloVan- ja kuorma-autojen Mercedes-Benz Service 24h -liikkuvuuspalvelumme auttavat matkasi jatkumisessa määränpäähäsi saakka. 27 nykyaikaisesti varusteltua Service 24h -huoltoautoa ympäri maan ovat lähtövalmiudessa antamaan pikaista apua tien päälle vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

”Teemme kaikkemme, että asiakkaidemme pyörät pysyisivät pyörimässä. Yhden luukun palvelukonseptiimme kuuluvien liikkuvuuspalveluiden avulla varmistamme asiakkaidemme matkan jatkumisen yllättävien teknisten vikojen sattuessa tien päällä”, hätäpalveluista Veho Hyötyajoneuvoissa vastaava tekninen päällikkö Claes Berglund sanoo. ”Meillä on koko maan kattava laaja Service 24h -verkosto ja koulutamme jatkuvasti huoltoautoilla tien päälle apua antamaan tulevia mekaanikkojamme”, Berglund kertoo.

 

MobiloVanin avulla pakettiautosi pysyy liikkeellä

Pakettiautojen MobiloVan-liikkuvuuspalvelu on aina turvanasi kahden ensimmäisen vuoden ajan ensirekisteröinnistä alkaen. Sen jälkeen liikkuvuusturvan voimassaoloaikaa jatketaan huolto huollolta jopa 30 vuoteen saakka. Tästä ei aiheudu sinulle lisäkustannuksia. Palvelu kattaa kaiken pikaisesta tienvarsiavusta tai taksi- ja hotellikuluista aina vara-autoon asti edellyttäen, että huollatat autosi säännöllisesti valtuutetussa Mercedes-Benz-huoltopisteessä.

 

Kuorma-autojen Service 24h valmiina antamaan pikaista ja asiantuntevaa apua kellon ympäri

Mercedes-Benz-kuorma-autojen Euroopan laajuinen Service 24h -palvelu huolehtii, että pääset aina määränpäähäsi. Palvelunumeromme vastaa puheluusi ja järjestää nopeaa ja ammattitaitoista apua vuoden jokaisena päivänä. Tekninen vika voidaan usein ratkaista jo paikan päällä. Jos se ei kuitenkaan ole mahdollista, niin varmistamme, että autosi viedään lähimmälle Mercedes-Benz-huoltokorjaamolle, ja pyrimme järjestämään sinulle mahdollisuuden jatkaa matkaasi.

Huoltoautot tien päällä antamassa apua

”Mercedes-Benz Service 24h -huoltoautot palvelevat maassamme 27 liikkuvan auton voimin 24 tuntia vuorokaudessa vuoden jokaisena päivänä. Huoltoautoverkostomme on autoalalla kiistatta Suomen laajin”, Claes Berglund sanoo. ”Maassamme liikkuvat Service 24h -huoltoautot on varusteltu nykyaikaisella työkaluvalikoimalla. Autoista löytyvät testerit, 4G-verkko ja nykyaikaiset turvallisuusvarusteet. Lisäksi autojen varustukseen kuuluu useimmin tarvittavat tarveaineet ja varaosat. Meille on erityisen tärkeää, että haastavissa olosuhteissa tapahtuva korjaus tehdään sekä laadukkaasti että työturvallisesti”, Berglund kertoo.

 

Käytössäsi koko Euroopan laajuiset MobiloVan- ja Service 24h -palvelunumerot

Olemme ottaneet käyttöön koko Euroopan laajuiset MobiloVan- ja Service 24h -palvelunumerot. Olet sitten liikkeellä kotimaassa tai maamme rajojen ulkopuolella Euroopassa, samat palvelunumerot toimivat aina ja palvelua saa molemmilla kotimaisilla kielillä. Mikäli sinulla on liittymätyyppi, joka ei salli 00-alkuisen numeron valintaa, käytössä on sen varalta myös varanumerot, jotta saat palvelua juuri silloin kuin sitä tarvitset.

 

Liitettävyyspalvelut suuri apu tulevaisuudessa

Liitettävyyspalveluiden myötä ajoneuvo alkaa siirtämään vikadiagnostiikkaa reaaliaikaisena, joka tuo valtavan edun ja vähentää yllättäviä tien päälle jäämisiä. Mercedes-Benzin uusi, raskaalle kalustolle tarkoitettu huoltopalveluiden seurantajärjestelmä Mercedes-Benz Uptime tulee estämään kuorma-autokaluston käyttökatkoksia reaaliaikaisen 24/7 tapahtuvan valvonnan avulla. Suomessa palvelu otetaan käyttöön heinäkuussa 2017.

Koko maan kattavan Service 24h -verkoston huoltoautotiimejä koulutetaan jatkuvasti.

Service 24h -palvelunumero vastaa vuoden jokaisena päivänä ja varmistaa aina matkasi jatkumisen.

Mercedes-Benz Service 24h -palvelunumerot:

Henkilöautot00800 1 777 7777, ( +358 9 81 710 028, varanumero)

Pakettiautot00800 3 777 7777,  (+358 9 81 710 029, varanumero)

Kuorma-autot00800 5 777 7777,  (+358 9 81 710 084, varanumero)

Linja-autot:  00800 4020 4020,  (+358 9 817 10 079, varanumero)

Fuso Canter:  00800 4041 4243, ( +358 9 817 10 082, varanumero)

Katso myös