FleetBoardin avulla täysi hyöty irti kalustosta

Vuonna 1991 perustetun Kuljetus Eklöf Oy:n palvelut ovat ainutlaatuinen yhdistelmä kymmenien vuosien aikana karttunutta käytännön kokemusta ja modernia tietotekniikkaa. FleetBoardin avulla yritys seuraa 45:n kuorma-auton feetiään. Telematiikkajärjestelmällä on ollut myös positiivinen vaikutus polttoaineenkulutukseen ja kuljettajien ajotapaan.

Mänttäläinen Keijo Eklöf ajautui kuljetusalalle jo nuorena. ”Suvussa harjoitettiin linja-auto- ja taksiyrittämistä, mutta kuljetusala ei ollut lapsena omissa haaveissa. Siitä huolimatta löysin itseni sora-auton ratista armeijan jälkeen. Hetken kävin tosin metsäkonekouluakin metsurilinjalla ja olin myös töissä Vilppulan sahalla. Mielessä siinsi kuitenkin ulkomaat ja siihen aikaan nuorella oli käytännössä kolme vaihtoehtoa päästä maailmalle: kauppamerenkulku, YK-joukot ja rekkakuskin työt. Kun täytin 21 vuotta, ajoin CE-kortin Jalasjärvellä ja pääsin Vähälälle työharjoitteluun Mäntän toimipisteeseen. Vuonna 1987 suoritin ulkomaan kuljettajakurssin Huittisissa, minkä jälkeen nuoren miehen haave ulkomaan keikoista toteutui”, Keijo Eklöf muistelee.

Toiminnan taloudellisuus ja tuottavuus pitää olla iskussa, mikä on mahdollista saavuttaa hyvällä kalustolla, tehokkaalla toiminnanohjausjärjestelmällä sekä koulutetuilla motivoituneilla kuljettajilla.

Vuonna 1991 - syvimmän laman aikaan, Eklöf osti ensimmäisen oman auton ja lähti kuljetusyrittäjäksi. ”Usko tekemiseen oli kovaa ja sillä selvisin eteenpäin tiukoissakin paikoissa. Myös Suomen vienti alkoi laman jälkeen vetää, joten keikkaa Eurooppaan riitti. Vuonna 1996 hankin toisen auton ja siitä toiminta alkoi kasvaa. Ajoin itse aktiivisesti vuoteen 2002 saakka, jolloin oli tehtävä päätös, mihin suuntaan yritystoimintaa viedään, sillä autoja oli jo kymmenkunta. Päätin keskittyä kuljetusten järjestelyyn ja liiketoiminnan kehittämiseen. Se oli itselle uusi haaste; rekan ratissa Euroopan tiet olivat jo tulleet liiankin tutuiksi”, Eklöf toteaa.

Kuljetusyrittäjän pitää Eklön mukaan koko ajan katsoa eteenpäin ja miettiä uusia mahdollisuuksia. ”Itseään pitää sparrata ja hakea älyllistä haastetta. Omasta tekemisestä pitää löytää se, missä on oikeasti hyvä ja millä voi tuottaa lisäarvoa. Meidän harjoittama rekanveto on rankka laji, siinä ei pärjää ilman jatkuvaa kehittymistä. Toiminnan taloudellisuus ja tuottavuus pitää olla iskussa, mikä on mahdollista saavuttaa hyvällä kalustolla, tehokkaalla toiminnanohjausjärjestelmällä sekä koulutetuilla motivoituneilla kuljettajilla”, Eklöf sanoo.

Mercedes Benz Actros ja FleetBoard- telematiikkajärjestelmä on lyömätön yhdistelmä

Syksyllä 2016 Kuljetus Eklöf Oy otti ajoon parikymmentä Mercedes-Benz Actros 1842 -rekkaveturia. Samalla käyttöön otettiin Daimlerin FleetBoard-telematiikkajärjestelmä, joka integroitiin Kuljetus Eklöf Oy:n käyttämään NextLog-toiminnanohjausjärjestelmään. ”Autot ovat DSV:n ajossa hoitaen komponenttitoimituksia Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaan tarpeisiin. Ajamme vaunut Euroopan tehtailta Travemündeen ja paluukuormissa kulkee pakkauspalautukset sekä muuta rahtia”, Eklöf kertoo. Mercedes-Benz Actros on jo nyt vakuuttanut Eklön taloudellisuudellaan. ”Actrosien polttoaineenkulutus on todella alhainen ja siihen on mielestäni kolme syytä: tällä hetkellä teknisesti markkinoiden parhaat autot, erittäin taloudelliset Euro 6 -moottorit sekä FleetBoard-järjestelmä, joka antaa mahdollisuuden kuljettajien tarkkaan ohjaamiseen. Uusissa Mercedes-Benzeissämme ei ole ollut myöskään mitään teknisiä murheita ja huolenpitosopimus on Veholla hinnoiteltu viisaasti. Myös varustelutaso on hyvä ja olemme ottaneet autoihin turvallisuutta lisääviä lisävarusteita. Kokonaisuus toimii, joten meille tulee kevään aikana taas viisi uutta Actros rekkaveturia”, Eklöf ilmoittaa.

FleetBoardin käyttö on helppoa ja mukavaa. Se tuottaa valtavasta tietomäärästä juuri halutun, erittäin helppolukuisen selkeän raportin auto- ja kuljettajakohtaisesti vaikkapa päivä- tai viikkotasolla. 

Koulutukseen panostetaan

Kaikki Kuljetus Eklöfin kuljettajat käyvät aina läpi useamman päivän koulutuksen ennen töiden aloittamista. Kun ajoon otetaan uusia autoja, koulutetaan kuljettajat myös niiden saloihin perusteellisesti. ”Tämän päivän kuorma-autot ovat hyviä, mutta teknisesti monimutkaisia työkaluja. Uusinta mallia ei voi ajaa vanhalla lähestymistavalla. Autot ja kuljetuksia tukevat järjestelmät muodostavat laajan kokonaisuuden, jonka tehokas hyödyntäminen vaatii jatkuvaa koulutusta. Kun uudet Actrosit tulivat käyttöön, järjestettiin jokaiselle kuljettajallemme kolmen päivän tyyppikoulutus, jossa käytiin läpi autojen tekniikka puskurista puskuriin, hallintalaitteet ja muu tekniikka, ajettiin kouluttajan opastuksella sekä lisäksi saatiin teoriaopetusta”, Eklöf kertoo.

”FleetBoard tuottaa valtavasta tietomäärästä juuri halutun, erittäin helppolukuisen selkeän raportin auto- ja kuljettajakohtaisesti”, Keijo Eklöf kertoo.

FleetBoard tuo selvää säästöä          

FleetBoard-järjestelmään Keijo Eklöf on hyvin tyytyväinen. ”FleetBoardin käyttöönotto oli erittäin helppoa, eikä sitä saa sekaisin, vaikka mitä tekisi. Huomaa, että kyseessä on 2000-luvun ajatuksella ja ohjelmistotyökaluilla kehitetty tuote.

FleetBoardin käyttö on helppoa ja mukavaa. Se tuottaa valtavasta tietomäärästä juuri halutun, erittäin helppolukuisen selkeän raportin auto- ja kuljettajakohtaisesti vaikkapa päivä- tai viikkotasolla. Avoimesta käyttöjärjestelmästä on helppo valita ne asiat, joita halutaan seurata ja tarvittavalla kielellä. Sijaintitiedon ansiosta näemme, missä autot liikkuvat. Se auttaa ajojärjestelyjä oleellisesti, kun voidaan seurata mm. etäisyyksiä lastaus- ja purkupaikoille. Ja FleetBoardin käytön hinnoittelu on tehty asiakasystävällisesti - tietty tuotepaketti kuuluu aina huolenpitosopimukseen ja siihen voi sitten ostaa tarvittavia lisäominaisuuksia”, Eklöf kehuu.

FleetBoardin vaikutuksen Eklöf huomaa positiivisesti jo nyt niin polttoaineenkulutuksessa kuin kuljettajien ajotavassakin. ”Seuraamme tarkkaan, miten autoja käytetään ja neuvomme kuljettajia pääsemään entistä parempaan ajotulokseen. Drive- rAppin kautta kuljettajat saavat itselleen palautetta omasta ajotavastaan. Kannustimena yhä taloudellisempaan ajotapaan meillä on jatkuva kilpailu käynnissä, missä on erittäin hyvät palkinnot. FleetBord mittaa laajasti kuljettajien suoritusta ja huomioi mm. ajo-olosuhteet, joten kisakin on kaikille reilu”, Eklöf sanoo.

Katso myös